Kuvagalleria


Kuva 2.
Vuonna 1953 tutkiva katse tulevaisuuteen.

Kuva 3.
Edelleen toiminnassa oleva, silloinen Kaipolan kansakoulu oli kolmeopettajainen koulu, oppilaita noin 80. Minä koulutovereiden joukossa vuonna 1960. Kuvassa olevat opettajat Alli Nuopponen ja Väinö Vihavainen sekä Kerttu Vihavainen lähettivät minut oppikouluun kirkolle.

Kuva 4. Oppikoulussa, tarkemmin keskikoulussa, Sulkavan kirkonkylässä vuonna 1967. Lea, pitkäaikainen ystäväni, vieressäni.

Kuva 5.
Ylioppilaaksi vuonna 1970 Sulkavan Yhteiskoulusta. Edessä luokan- valvojamme Seija Lahdenmaa ja rehtorimme Ilmari Kenola.

Kuva 6. Ylioppilas Ulla Matikainen toukokuisena päivänä Sulkavalla.
Vuosi 1970.
Heti huomenna töihin!

Kuva 7.
Harjoittelijana lastenkodissa Kissanmaalla Tampereella. Olimme kesällä myös Teiskossa kesäsiirtolassa. Opin jotain! Kesä 1970.

Kuva 8.
Lastentarhanopettaja-koulutuksen sain Jyväskylässä 1970-1972. Ihminen ja sen tähkä, pieni ihminen, oli kiinnostanut minua aina.

Kuva 9.
Lastentarhanopettajan työtä tein päiväkodeissa: Karhulassa, Espoossa, Imatralla ja Kuopiossa. Kuva Rajapatsaan päiväkodin ihmisistä illanistujaisissa Imatralla vuonna 1974. Vieressä ystäväni Liisa Kati-tyttärensä kanssa.

Kuva 10.
Lehtorina Savonlinnan opettajankoulutus-
laitoksessa aloitin 1975. Meillä oli mahtavat yhteistyövuodet. Illanvietossa esitimme lauluja opiskelijoille. Vuosi on 1978.

Kuva 11.
Kohotamme "yliopistollisen koulutuksen tasoa". Syksy 1987. He minut asettelivat haluamallaan tavalla.

Kuva 12.
Sain pikkujoululahjaksi Fröbelin filosofiasta tutuksi tulleen jumalaisen kipinän (tässä sitä edustaa sytkäri)! Vuosi 1987.

Kuva 13.
Kouluttajana vanhempain leikkikurssilla. Näin vanhemmatkin leikkivät. Savonlinnassa Keskikaupungin päiväkodissa. Vuosi 1987.

Kuva 14.
Kouluttajalle tuottaa iloa, kun saa osallistujatkin innostumaan. Irja päivähoitaja-
koulutuksessa vuonna 1988 Aikuiskoulutus-
keskuksessa Savonlinnassa.

Kuvat 15 ja 16.
Leikkipedagogiikan ohjausta 1980-luvun lopulla. Yliopiston tilat muuttuvat kevyesti leikin juonen mukaan. Opiskelijoita koti- ja seikkailuleikeissään.

Kuva 17.
Onpa meillä ollut tunnilla oikeaakin elämää. Ehkä 1980-luvun lopulla.

Kuva 18.
Opettajalle on asetettu probleema: alita alempaa ja alempaa! Ehkä noin 1988, eräässä illanvietossa.

Kuva 19.
Opettaja on saanut tanssiroolin iltaohjelmaan. Noin 1990.

Kuva 20.
Kollegojen kanssa yhteinen hetki työvuoden jälkeen Savonlinnan Casinon terassilla. Vuosi 1990.

Kuva 21.
Työvuosi jälleen takana. Hyvä olo opiskelijoiden valmistumisesta. Vuosi 1990. Savonlinnan Casinolla.

Kuva 22.
Savonlinnan OKL:n lastentarhanopettajien koulutuksen henkilökuntaa vuonna 1993. Juhlat luovat yhteishenkeä.

Kuva 23.
Matematiikan tunnilla vuonna 1997. Pitkän matematiikankaan opinnot eivät ole menneet hukkaan. Alkeiskäsitteiden opettaminen on hauskaa.

Kuva 24. Lisensiaattityön tarkastuksen jälkeen Savonlinnan OKL:ssa. Tarkastajana professori Isto Ruoppila. Vuosi 1991.

Kuva 25. Kirjailijana. Pienten lasten työkasvatus -kirjan teko on tässä jo pitkällä. Oikealla kuvittaja Pekka Tynell.

Kuva 26. Tieteen tuotteita vitriinissä Savonlinnan OKL:lla.

Kuva 27. Suomen Kulttuurirahaston stipendijuhlaa 1993. Urho Kekkosta kuvaava pronssinen veistos Finlandia-talon seinällä. Stipendi käytettiin väitöskirjan tekemiseen.

Kuva 28.
Väitöspäivä 3.5.1996 toi Savonlinnan opettajankoulu-
tuslaitokselle juhlapäivän. Komea tunne.

Kuva 29. Lectio 3.5.1996. Savonlinnan OKL:n auditoriossa.

Kuva 30. Vastaväittäjät apulaisprofessori Veikko Pietilä ja tohtori Aili Helenius, kustoksena apulaisprofessori Mauri Åhlberg.

Kuva 31. Karonkassa 3.5.1996. Rakkaat entiset opiskelijat onnittelemassa: Heli, Birgitta, Hellu, Anu ja Jaana.

Kuva 32. Karonkassa 3.5.1996. Erinomaiset naisystävät onnittelemassa.

Kuva 33. Fröbel-matkalla opiskelijoiden kanssa DDR:ssa vuonna 1978. Ennen suuria muutoksia!

Kuva 34. Opintomatkalla Tbilisissä Gruusiassa vuonna 1983. Silloin vielä rauhallista!

Kuva 35. Opintomatkalla Riccionessa Italiassa mukana olleita opiskelijoita. Samalla matkalla kävimme myös Venetsiassa ja Firenzessä. Vuonna 1987.

Kuva 36. Havannan iloiset lapset. Opintomatka Kuubaan vuodenvaihteessa 1987-1988.

Kuva 37. Opintomatka Istanbulissa Turkissa vuonna 1989. Lasten oppiminen maailman kontekstissa.

Kuva 38. Opintomatkalla Kairossa Egyptissä. Kollegan kanssa korkealla. Vuosi 1990.

Kuva 39.
Opintomatka Thaimaahan. Mukana poikani Elmeri. Takana opiskelijaystäväni Hellu, josta tuli myöhemmin erityislasten- tarhan opettaja. Vuosi 1991.

Kuva 40.
Tartossa
39.lastepäevakodu. Nimi kertoo entisistä ajoista. Nykyään päiväkodilla on oma nimi.
Vuosi 1992.

Kuva 41. Luentomatka Tarttoon. Päiväkodin ilmoitustaulu jäsentää lasten elämää. Vuosi 1992.

Kuva 42. Konferenssiesitelmä Islannissa Laugarvatnessa Nord Lilia -projektissa väitöskirja-aiheella Naiskasvattajien käsityksiä tyttöjen ja poikien työn tekemisestä sekä äitien ja isien työkasvatuksesta. Vuosi 1994.

Kuva 43.
Islannin matkalla silloinen Presidentti Vigdis Finnbogadottir otti meidät vastaan asunnollaan. Vuosi 1994.

Kuva 44. EECERAn konferenssissa Pariisissa Ranskassa vuonna 1995, Sorbonnen yliopisto.

Kuva 45. EECERAn konferenssissa Lissabonissa Portugalissa vuonna 1996.

Kuva 46.
Suomen ja Venäjän opetusministeriöiden yhteistyöprojekti Sateenkaari. Punaisella torilla suomalaisia kollegoitani. Vuosi 1997.

Kuva 47.
Sertifikaatti osallistumisesta Sateenkaari -projektin opintomatkaan Moskovaan, ojentajana tohtori Rina Sterkina. Vuonna 1997.

Kuva 48.
ACEIn konferenssissa Sopronissa Unkarissa vuonna 1997.

Kuva 49. Tämän taivaallisen aurinkoisen lapsen äiti olen minä. Lapsen nimi on Elmeri. Vuonna 1974.

Kuva 50. Yhdessä sylitysten. Kesä 1976.

Kuva 51.
Hyvät harrastukset kasvattavat. Vuonna 1987

Kuva 52.
Äidistä suuremmaksi kasvaneena. Vuonna 1992.

Kuva 53.
Äitiä avustamassa väitöspäivänä 3.5.96.

Kuva 54.
Vauvasta on kasvanut valmis mies! Vuonna 1998.

Kuva 55.
Tädillä on rakkaat veljen lapset. Paula ja Kimmo kesän leikissä. Vuonna 1996.

Kuva 56.
Tämä on vuoristokiipeilyleikki Kimmon kanssa. Vuosi 1993.

Kuva 57.
Paula ja Kimmo poseeraavat kesällä 1996.

Kuva 58.
Meillä on Paulan ja Kimmon kanssa sama lapsuudenkoti. Paulan ja Kimmon naapuriystävät kesäillassa. Vuonna 1998.

Kuva 59.
Paula ja Kimmo luonnossa. Täti on kyllä tutkinut sukupuolirooleja, mutta...
Vuonna 1997 Sulkavalla Saimaalla.

Kuva 60.
Kimmo ja Paula leikkimielellä pikkujoulussa 1998 kotonani Savonlinnassa Heikinpohjassa. Kiitos lapsille kaikista iloista!

Kuvat 61 ja 62.
Metsän mahtava maailma,
aina antaa antejaan!

Kuva 63.
Vesi on kantava voima, keventävä elementti. Vuosi 1996.

Kuva 64. Näyttelijänä yliopistolla illanvietossa.
Vuosi 1989.

Kuva 65.
Savonlinnan kaupungin teatterissa iltanäyttelijänä Liisa-Maija Laaksosen Lumikit -näytelmässä syöpää sairastavana opettaja Tyynelänä
vuonna 1989.

Kuva 66. Puunveistotaidetta katsomassa vuorovaikutteisesti Punkaharjulla.
Vuosi 1992.

Kuva 67.
Vapaa-aika, kesä, järvi, ilta, ruohikko, vene - ja soutaja etuteljolla.
Vuosi 1998.

Kuva 68.

Kotisivujen etusivun entinen kuva.